Rantapäivä sai yllättävän käänteen
Kesäisen luokkaretken ohjelmaan kuuluu odotettu rantapäivä veden äärellä. Näin oli myös asiakkaamme Fridan pojan Maxin luokkaretkellä. Rantapäivän tiimellyksessä Max jätti epähuomiossa puhelimensa uimahousujen taskuun uimaan mennessään. Kun Max tajusi unohduksensa, puhelin oli jo livennyt taskusta järven pohjaan.
Puhelinta yritettiin etsiä, mutta muutaman metrin syvyys, samea vesi ja mutapohja tekivät sen löytämisestä mahdotonta. Lopulta todettiin, ettei puhelinta saataisi enää takaisin.
Kodinturva korvasi kotivakuutuksen omavastuun
Frida teki vahinkoilmoituksen kotivakuutukseensa, joka korvasi uuden puhelimen hankinnan. Uudesta puhelimesta jäi kuitenkin Fridan maksettavaksi kotivakuutuksen korvauksestaan vähentämä 150 euron omavastuu.
Koska Fridalla oli myös Mysafetyn Kodinturva, hän haki korvausta omavastuuosuuteen Mysafetyltä. Kodinturva on voimassa myös samassa taloudessa asuville perheenjäsenille, joten vakuutus kattoi myös Maxin puhelimelle sattuneen vahingon. Lisäksi vakuutus kattaa kodin irtaimistolle sattuneita vahinkoja myös kodin ulkopuolella, joten myös luokkaretkellä sattunut vahinko kuului vakuutuksen piiriin.
Korvauskäsittelyn jälkeen Freyalle maksettiin 150 euron korvaus kotivakuutuksen omavastuusta.
”Oli todella helpottavaa, että sain kotivakuutuksen omavastuun korvattua Mysafetyn kautta, vaikka vahinko sattui kaukana kotoa. Korvaukset maksettiin kaiken lisäksi jo seuraavana päivänä! Puhelimelle sattuu aika ajoin vahinkoja, ja ilman Kodinturvaa niistä kertyisi nopeasti ylimääräisiä kustannuksia. Nyt säästyneet rahat voi käyttää johonkin paljon mukavampaan”, Frida kertoo.
Tarina pohjautuu Mysafetyn asiakastapahtumiin. Asiakkaan nimi on muutettu identiteetin suojelemiseksi. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.