Worries taken care of
  • Asiakastarina

Yllättävän vesivahingon omavastuu oli horjuttaa Susannan taloutta – Mysafetyn Kodinturva Laaja Plus korvasi 500 euron omavastuukulut

Susanna Mäkilahden saapuessa töistä kotiin eräänä talvisena päivänä odotti häntä kotona ikävä yllätys: lainehtiva lattia. Koko Suomea hytisyttäneet pakkaset olivat aiheuttaneet putkirikon ja sen myötä mittavan vesivahingon. Susannan onneksi hänen kotivakuutuksensa korvasi vahingot ja Mysafetyn Kodinturva Laaja Plus -vakuutus korvasi lisäksi kotivakuutuksesta Susannalle maksettavaksi jääneen 500 euron omavastuuosuuden.

Susanna Mäkilahden työviikko sai ikävän käänteen, kun hän töistä kotiin palatessaan huomasi omakotitalonsa avokeittiöstä olohuoneeseen jatkuvan parkettilattian lainehtivan. Susanna pyrki estämään vedentuloa lattialle, mutta seinän sisällä rikkoutuneen vesiputken myötä vettä oli päässyt jo leviämään rakenteisiin ja edessä odotti isompi remontti.

”Kun näin veden lainehtivan lattialla, ensimmäinen huoli oli saada huonekalut pois veden alta ja pyrkiä pelastamaan lattiapinta-alasta se mitä pelastettavissa oli. Hyvin nopeasti ajatukset kääntyivät myös siihen, kuinka kallis lasku vesivahingosta lopulta tulisi”, Susanna muistelee.

Vesivahinkoa seurasi työläs selvittely vakuutuskorvausten saamiseksi

Vesivahingon kotiin aiheuttamien vahinkojen minimoimisen jälkeen edessä odotti toinen työläs prosessi: vahinkojen selvittely vakuutusyhtiön kanssa. Susanna haki korvausta omasta kotivakuutuksestaan, josta veden aiheuttamat vahingot korvattiin pitkän selvittelyprosessin jälkeen. Kotivakuutukseen sisältynyt omavastuu oli kuitenkin poikkeuksellisen suuri, yhteensä 500 euroa, joka jäi Susannan itsensä maksettavaksi.

”Kun pahin oli ohi ja veden aiheuttamat vahingot saatiin rajattua, olin jo huokaista helpotuksesta, mutta vakuutusasioiden selvittely kotivakuutuksen korvausehtojen kanssa vei vielä paljon aikaa ja voimia. Jos kotivakuutuksen omavastuu olisi jäänyt kokonaan minun maksettavakseni, se olisi romuttanut talouteni”, Susanna kertoo.

Mysafetyn Kodinturva Laaja Plus korvasi omavastuuosuuden vielä samana päivänä

Kattavat vakuutukset luovat Susannalle taloudellista turvallisuuden tunnetta, ja siksi hän oli varautunut mahdollisiin omavastuukuluihin myös Mysafetyn Kodinturva Laaja Plus -vakuutuksella, joka on yhteensopiva lähes kaikkien vahinkovakuutusten kanssa korvaten niiden omavastuuosuudet. Susanna toimitti Mysafetylle kattavan kuvauksen vesivahingosta ja liitti vahinkoilmoitukseen kotivakuutuksensa korvauspäätöksen. Koska kaikki tarvittavat tiedot olivat heti mukana, Mysafety käsitteli vahingon viipymättä, ja Susannan kotivakuutukseen sisältynyt omavastuuosuus korvattiin vielä saman päivän aikana.

”Ennakko-oletukseni vakuutusyhtiöiden kanssa asioimisesta on tyypillinen: se, että prosessi on yleensä pitkä ja työläs. Kokemus Mysafetyn kanssa oli kuitenkin täysin päinvastainen. Kodinturva Laaja Plus -vakuutukseni ansioista minun ei tarvinnut menettää yöuniani pohtiessani, miten saan kotivakuutukseni omavastuuosuuden maksettua.”

 

Tarina pohjautuu Mysafetyn oikeaan asiakastapahtumaan. Asiakkaan nimi on muutettu identiteetin suojelemiseksi. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.

Vinkit ja ohjeet