• Vinkit ja ohjeet

Varaudu lisääntyviin huijausyrityksiin joulun ostossesongin aikana

Black Fridayn, Cyber Mondayn ja joulun lähestyminen tuovat mukanaan vuoden vilkkaimman ostosesongin, kun kauppojen alennuskampanjoita hyödynnetään sankoin joukoin. Ostoshuuman keskellä verkkokaupoissa asioivien on kuitenkin tärkeää toimia harkiten, sillä vilkastuva verkkokauppa houkuttelee myös huijareita.

Joulun ostossesongin myötä verkossa liikkuvien huijaussivustojen ja petollisten kampanjoiden määrä kasvaa, mikä tekee kuluttajista aiempaa alttiimpia rahallisiin menetyksiin johtaville huijauksille. Verkossa toimivat kyberrikolliset hyödyntävät ostoshuuman synnyttämää kiireentuntua ja kuluttajien luottamusta tunnettuihin toimijoihin, kuten Postiin, luottokorttiyhtiöihin ja suuriin verkkokauppoihin. Lahjaostoksia tehdessä onkin syytä olla erityisen huolellinen, sillä joulusesonki tarjoaa otolliset olosuhteet esimerkiksi tietojen kalastelulle, korttipetoksille ja vakavimmillaan myös identiteettivarkauksille.

Väärennetyt toimitusvahvistukset lisääntyvät ostossesongin vilkastuessa

Viime vuosina erityisesti Postin ja muiden logistiikkayritysten nimissä lähetetyt väärennetyt toimitusvahvistusviestit ovat yleistyneet merkittävästi. Rikolliset lähettävät tekstiviestejä tai sähköposteja, joissa kerrotaan, että vastaanottajan paketti odottaa tullimaksua, toimituksen vahvistusta tai muuta välitöntä toimenpidettä. Viesteille on tyypillistä kiireen tuntu ja painostava toimintakehotus. Viestit sisältävät myös linkin, jonka kautta uhri ohjataan usein huolellisesti rakennetulle valesivustolle. Sivuston tarkoituksena on kerätä maksukorttitietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja.

Joulukiireen keskellä huijauksen uhriksi voi joutua kuka tahansa, myös digiturvaansa tarkasti valvova henkilö. Tekoälyllä tuotetut huijausviestit ovat entistä uskottavampia, ja viestien linkit voivat muistuttaa erehdyttävän paljon luotettavan toimijan virallista sivua. Mikäli päätyy epähuomiossa luovuttamaan henkilökohtaisia tietojaan rikollisille huijausviestin kautta, teko mahdollistaa rikollisille taloudellisen hyötymisen esimerkiksi oikeudettomien veloitusten, ostosten tai identiteetin väärinkäytön muodossa. Tällöin kyseessä on yleensä petosrikos, jossa uhrin luottamuksella ja harhaanjohtamisella hankitaan oikeudetonta taloudellista etua.

Petosvakuutus 199 €/vuosi

Vakuuta itsesi ja läheisesti petosrikosten varalta

Mysafetyn Petosvakuutus kattaa petokset ja identiteettivarkaudet entistä monipuolisemmin. Vakuutukseen sisältyy henkilökohtaisten tietojen monitorointi, Mysafetyn neuvontapalvelu sekä oikeusturva. Lisäksi se korvaa petoksiin ja identiteettivarkauksiin liittyviä taloudellisia vahinkoja ilman omavastuuta jopa 25 000 euroon asti. Vakuutus on voimassa maailmanlaajuisesti ja se kattaa myös vanhempasi ja alle 18-vuotiaat lapsesi.

Tutustu Petosvakuutukseen

Maksukorttitiedot vaarassa epäluotettavilla verkkosivustoilla

Rikolliset hyödyntävät joulun vilkasta ostosesonkia monin tavoin, ja paljon verkkokauppaostoksia tekevän kannattaa aina varmistaa sivuston luotettavuus. Kuten tekstiviestihuijauksissa, myös maksukorttihuijauksissa rikolliset hyödyntävät tunnettujen yritysten ja toimijoiden mainetta; uhrille pyritään luomaan vaikutelma, että hän asioi aidolla ja turvallisella sivustolla. Black Fridayn ja muiden alennusmyyntien aikana rikolliset houkuttelevat kuluttajia myös poikkeuksellisen suurilla alennuksilla tai epärealistisen edullisilla hinnoilla. Kun kuluttaja tekee oston, tulee hän luovuttaneeksi maksukorttitietonsa suoraan rikollisille, eikä tuotetta koskaan toimiteta.

Hyödyllinen nyrkkisääntö on, että jos tarjous vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se on todennäköisesti huijaus. Verkko-ostoksia tehdessä kannattaa vertailla hintoja, tarkistaa verkkokaupan taustat ja varmistaa, että maksusivusto on suojattu ja aidon toimijan hallinnoima.

Tee jouluostokset turvallisesti ja opi tunnistamaan huijausviestit ja -sivustot

Korttivakuutus 129 €/vuosi

Mysafetyn Korttivakuutus turvaa kortilla maksetut jouluostokset

Mysafetyn Korttivakuutus turvaa maksukorttisi ja niillä tehdyt nettiostokset kattavasti. Vakuutus korvaa korteiltasi tehdyt luvattomat tiliveloitukset sekä epäonnistuneista nettiostoksista aiheutuneet taloudelliset vahingot sekä yksityishenkilöiden välisessä että elinkeinonharjoittajalta kuluttajalle tapahtuvassa kaupassa. Vahingon sattuessa saat myös oikeudellista tukea.

Tutustu Korttivakuutukseen

Lue lisää