Anmäl skada
  • Vinkit ja ohjeet

Kesä innostaa romanssille ja altistaa rakkaushuijauksille

Kesäromanssien lisääntyessä säiden lämmetessä, myös rakkaushuijaukset yleistyvät. Kyseessä on luottamukseen perustuva petosrikos, joka voi merkittävien taloudellisten tappioiden lisäksi aiheuttaa uhrille syvää häpeän tunnetta. Jokaisen romanssista haikailevan on syytä olla tarkkana petosyritysten varalta.
Nainen käyttää deittisovellusta.

Mysafetyn IRO Researchillä teettämän tutkimuksen* mukaan 2 % suomalaisista on joutunut rakkaushuijauksen kohteeksi, ja 4 % tuntee jonkun, joka on ollut tällaisen rikoksen uhri. Näistä henkilöistä 23 % arvioi, että uhri menetti huijauksen seurauksena yli 5 000 euroa. 

”Vaikka prosenttiosuudet vaikuttavat pieniltä, määrät ovat väkilukuun suhteutettuna merkittäviä. Arvioidemme mukaan noin 90 000 suomalaista on joutunut rakkaushuijauksen uhriksi ja noin 180 000 tuntee jonkun, jolle näin on käynyt”, kertoo Mysafetyn maajohtaja Johanna Abgottspon.

Mikä on rakkaushuijaus?

Rakkaushuijaus on tyypillisesti sosiaalisen median tai deittipalvelun kautta tapahtuva petos, jossa huijari rakentaa luottamusta ja emotionaalista sidettä uhriin – usein pitkän ajan kuluessa. Luottamuksen vakiinnuttua huijari pyytää rahaa erilaisiin tekaistuihin syihin vedoten ja katoaa saatuaan rahat haltuunsa. 

”Rakkaushuijaus on ensisijaisesti petosrikos. Jos huijaus tehdään väärennetyllä identiteetillä, täyttyvät myös identiteettivarkauden tunnusmerkit”, Abgottspon selventää. 

Tutkimuksen mukaan osa huijauksista kestää huomattavan pitkään. Seitsemän prosenttia vastaajista kertoi huijauksen kestäneen yhdestä kahteen vuotta, ja neljä prosenttia ilmoitti sen kestäneen yli kaksi vuotta. Useimmiten rikos jää kuitenkin yritykseksi: 27 prosenttia tapauksista päättyi alle kuukaudessa. 

”Rakkaushuijaus perustuu tunnesiteen luomiseen, minkä vuoksi huijausta rakennetaan usein kuukausien tai jopa vuosien ajan. Erillisenä ilmiönä ovat myös julkisuuden henkilöiden nimissä lähetetyt rahan pyyntöviestit, joita on nähty esimerkiksi Juha Tapion ja Anssi Kelan nimissä”, Abgottspon toteaa. 

Rakkaushuijaus aiheuttaa rahanmenetyksen lisäksi häpeää

Rakkaushuijauksiin liittyy usein paitsi taloudellisia menetyksiä, myös vahvaa häpeän tunnetta, mikä vaikeuttaa rikosten paljastumista ja niihin puuttumista. 

”Moni ei kerro kokemuksestaan edes läheisilleen. Pahimmillaan uhrin menetys on ollut satoja tuhansia euroja, ja summat on voitu kattaa esimerkiksi pikavipeillä. Nämä ovat aina äärimmäisen traagisia tapauksia”, Abgottspon sanoo. 

Suomessa rakkaushuijauksia on tutkittu toistaiseksi vähän. Finanssiala ry arvioi vuonna 2022, että kuuden kuukauden aikana suomalaiset menettivät rakkaushuijauksiin 3,8 miljoonaa euroa.

Näin tunnistat rakkaushuijausyrityksen

  1. Siirrä keskustelu videoyhteyteen. Huijarit välttelevät yleensä videopuheluita, koska ne paljastaisivat heidän todellisen henkilöllisyytensä. 
  2. Tee taustaselvitys. Googlaa henkilön nimi ja tarkista, vastaavatko annetut tiedot löydettyjä. 
  3. Tee käänteinen kuvahaku. Tarkista, löytyykö sinulle lähetettyjä kuvia muualta verkosta. Jos kuva esiintyy useilla epäilyttävillä sivustoilla, saatat olla tekemisissä huijarin kanssa. 
  4. Tarkista epäilyttävät verkkosivut. Sivuston luotettavuutta voi arvioida esimerkiksi osoitteessa www.scamadviser.com. 
  5. Ole tarkkana tilitietojen kanssa. Varmista pankkitiedot ja ota tarvittaessa yhteyttä omaan pankkiisi ennen kuin teet rahasiirtoa. 

 

Tietoa tutkimuksesta

Kyselytutkimuksen toteutti 10.–20.2.2022 IROResearch Oy. Kyseessä on valtakunnallinen kuluttajapaneeli, jossa otos on painotettu iän, sukupuolen sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimukseen osallistui tuhat suomalaista. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan n. + 3,2 %-yksikköä.

Samankaltaisia artikkeleita

Vinkit ja ohjeet