Jokainen kissa on arvokas

Suomen Kissaliiton tavoitteena on edistää kissojen hyvinvointia ja arvostuksen lisäämistä sekä innostaa suomalaisia kissaharrastuksen pariin. Suomen Kissaliitto vaikuttaa aktiivisesti myös kissoihin liittyvään lainsäädäntöön ja on esimerkiksi mukana ajamassa sitä, että kissojen pakollinen tunnistusmerkintä saataisiin uuteen eläinsuojelulakiin. Liitto osallistuu ja tukee eläinsuojelutyötä sekä jakaa vuosittain apurahoja kissojen terveyteen liittyviin tutkimuksiin. #jokainenkissaonarvokas.

Kissojen katastrofiyhdistys KKY ry on Pirkanmaalainen eläinsuojeluyhdistys, joka auttaa hylättyjä kissoja. Yhdistys toimii ensisijaisesti Pirkanmaalla, mutta auttaa kissoja myös valtakunnallisesti. Yhdistys leikkauttaa, rokottaa ja tunnistusmerkitsee kodittomia kissoja ja etsii niille uudet, vastuuntuntoiset kodit. Yhdistys myös tiedottaa ja valistaa kissoja koskevissa asioissa sekä tekee ennaltaehkäisevää eläinsuojelutyötä. Eläinsuojeluasioissa yhdistys toimii yhteistyössä viranomaisten kanssa.

MySafetyn tehtävänä on tuoda turvaa ihmisten arkeen, jonka kiinteänä osana ovat myös lemmikit kuten kissat. Sanoista tekoihin -asenteella mySafety haluaa osallistua ja tukea Suomen Kissaliiton kampanjaa kissojen paremmasta kohtelusta ja arvostuksen nostamisesta. Kampanjaan kytketyn Kissojen katastrofiyhdistykselle suunnatun hyväntekeväisyyslahjoituksen lisäksi Turva-avaimenperä parantaa mahdollisuuksia saada myös kampanjaan osallistuneen kadonneet avaimet takaisin.

Näin Turva-avaimenperä toimii

  • Jokaisessa Turva-avaimenperässä on yksilöity tunnistenumero, jonka avulla yhdistämme löytyneet avaimet sinuun. Avaimenperässä on myös ohjeet löytäjälle.
  • Avainten löydyttyä mySafety maksaa löytäjälle löytöpalkkion ja palauttaa avaimet niiden omistajalle täysin maksutta.
  • Maksuton Avainten palautuspalvelu on käytössäsi vuoden (12 kk) ajan.
  • Maksuttoman kauden jälkeen palvelu päättyy automaattisesti.
  • Mikäli haluat jatkaa palvelun käyttöä 12 kuukauden maksuttoman kauden jälkeen, pitää sopimus uusia erikseen. Asiantuntijamme on sinuun yhteydessä ennen maksuttoman kauden päättymistä.

YKSILÖIDYT TUNNISTENUMEROT

Turva-avaimenperä sisältää yksilöidyn tunnistenumeron, jonka avulla löydämme kadonneen esineen oikean omistajan.

PALAUTUSPALVELU

Turvamerkitty esine palautetaan takaisin toivomallasi tavalla ilman lisämaksua.

ASIAKASPALVELU

Ammattitaitoiset asiakasneuvojamme auttavat sinua vahingon sattuessa ympäri vuorokauden.

0

Tarjous on voimassa vain uusille asiakkaille. 1 kpl/asiakas. Tilaajan tulee olla vähintään 18-vuotias. Palvelu päättyy automaattisesti 12 kk jälkeen. Turva-avaimenperän toimitusaika on 1-2 viikkoa.

Onko sinulla kysyttävää?

Ole yhteydessä asiakaspalveluumme.

MySafety on Finanssivalvonnan vakuutusedustajarekisteriin rekisteröity vakuutusasiamies. Edustamme Suomessa Moderna Försäkringaria ja Help Forsikringia.

Usein kysytyt kysymykset

Miksi lahjoituskohteeksi on valittu Kissojen katastrofiyhdistys?

Kissojen katastrofiyhdistys tekee työtä löytökissojen hyväksi Pirkanmaalla, mutta auttaa kissoja myös valtakunnallisesti. Halusimme hyväntekeväisyyskohteeksi yhdistyksen, joka tekee käytännön työtä ja on keskittynyt nimenomaan kissoihin.

Mitä tapahtuu maksuttoman kauden jälkeen?

Palvelu päättyy automaattisesti 12 kuukauden jälkeen, mikäli et halua sitä jatkaa. Asiantuntijamme on sinuun yhteydessä ennen maksuttoman kauden päättymistä.

Mikä on Avainten palautuspalvelu?

MySafetyn Avainten palautuspalvelun kautta saat Turva-avaimenperän kiinnitettäväksi tärkeisiin pienesineisiin, kuten avaimiin. Turvamerkittyjen esineiden kadotessa niiden löytäjä osaa palauttaa esineen mySafetylle, ja me puolestamme toimitamme sen takaisin sinulle ilman lisäkuluja.

Miten Turva-avaimenperä toimii?

MySafetyn Turva-avaimenperä on suunniteltu kiinnitettäväksi avainnippuun tai esimerkiksi autonavaimiin. Turva-avaimenperässä on ohjeet kadonneen esineen löytäjälle. Ohjeiden avulla löytäjä voi maksutta soittaa hätäpäivystykseemme, josta annamme hänelle ohjeet löydetyn esineen toimittamiseksi meille. Lisäksi maksamme löytäjälle löytöpalkkion.

Kun löytynyt esine saapuu meille, etsimme Turva-avaimenperään merkityn tunnistenumeron avulla esineen omistajan. Otamme omistajaan välittömästi yhteyttä ja sovimme palautuksesta. Palautamme löydetyt esineet kirjattuna kirjeenä. Omistaja voi myös tulla henkilökohtaisesti noutamaan löytyneet esineet toimistoltamme.

Kadonneen esineen omistajalle ei koidu palautuksesta mitään ylimääräisiä kustannuksia!

Koituuko minulle kuluja, kun palautatte kadonneet avaimeni?

Sinulle ei koidu kadonneiden avainten palautuksista mitään kuluja niin kauan kun sinulla on Avainten palautuspalvelu voimassa. Maksamme myös kadonneiden avainten löytäjälle löytöpalkkion sekä postituskulut ilman lisäkustannuksia.

Kuka maksaa löytöpalkkion kadonneen avainten löytäjälle?

MySafety maksaa kadonneiden avainten löytäjälle löytöpalkkion. Löytäjä voi halutessaan myös lahjoittaa löytöpalkkion hyväntekeväisyyteen. Lahjoituskohteenamme ovat hyväntekeväisyysjärjestöt, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset Ry.

Mitä jos minulla ei ole käytössä Avainten palautuspalvelua, mutta kadonneet avaimeni palautuvat teille?

Säilytämme kadonneita avaimia vähintään kolme kuukautta. Jos kadonneet avaimesi palautuvat meille, vaikka Avainten palautuspalvelu ei ole enää voimassa, voit tiedustella kadonneita avaimiasi asiakaspalvelustamme. Palautamme löytyneet avaimesi pyydettäessä myös silloin, kun palvelu ei ole enää voimassa. Tällöin veloitamme palautuksesta palautus- ja käsittelykulut.

Avainten palautuspalvelu palauttaa kadonneet pienesineet takaisin kotiin

Tutustu palveluun

mySafety Oy

MySafety on paikallisesti palveleva ihmisen ja yrityksen turva verkon rikoksia vastaan. Tarjoamme Suomen kattavimmat vakuutuspalvelut verkossa tapahtuvien rikosten ennaltaehkäisyyn ja seurausten minimoimiseen. Palvelumme sisältää vakuutusten lisäksi myös monitorointi- ja konsultointipalvelut sekä käytännön apua ongelmien ratkaisemiseen. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingin Vallilassa ja Kuopiossa ja asiakkaitamme palvelee noin 50 asiantuntijaa. Konsernin pääkonttori on Ruotsissa, jossa yritys on toiminut vuodesta 1999. Suomessa olemme toimineet vuodesta 2008.